Poliisin mukaan kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut aamuneljän aikaan sattuneessa vyöryssä. Tunnelia lähestynyt kuorma-autoilija kuuli jyrinää ja ehti viime hetkellä tehdä hätäjarrutuksen ennen kuin kivet paiskautuivat tielle.
Poliisin mukaan kuorma-auton kuljettaja oli shokissa, mutta voi muuten hyvin, Norjan radio kertoi.
Poliisi arvioi, että E134-tie on suljettu liikenteeltä Austmannlin tunnelin kohdalla jonkin aikaa. E134 on yksi tärkeistä valtateistä Bergenin ja Oslon välillä.
Geologin oli määrä tarkastaa rinne ennen raivaustöiden aloittamista. Kivivyöry tukki neljä metriä korkean ja yli kahdeksan metriä leveän tunnelin sortumakohdalta täysin. Tunneli on kaikkiaan 903 metriä pitkä.
STT



Facebook
Lähetä kaverille
Tulosta


