tiistaina 9.2.2010
Nimipäivät: Raija, Raisa

Markku Koski Vuoden lahtelainen

Nuoli 15:01 - 1. marraskuuta 2009
Markku Koski Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa viime kesänä. Kuva: ESS/Vesa Tapiola
Lahti-seura on valinnut toimittaja Markku Kosken vuoden lahtelaiseksi. Lahti-seuran mukaan Koski on aina suhtautunut kotikaupunkiinsa erityisellä lämmöllä.
Kirjoittamissaan artikkeleissa hän on usein pohdiskellut lahtelaisuuden olemusta tavalla, joka vahvistaa paikallista identiteettiä.
Vuonna 1945 Lahdessa syntynyt Koski on yhteiskuntatieteiden kandidaatti, freelance-toimittaja ja Muotoiluinstituutin tuntiopettaja. Hän on kirjoittanut esseitä ja artikkeleita lukuisiin eri lehtiin, muun muassa Etelä-Suomen Sanomiin. Koski kuuluu myös Filmihullu-lehden toimitukseen.
Lahti-seura on valinnut Vuoden lahtelaisen vuodesta 1981 saakka. Valinnalla on tarkoitus huomioida lahtelaisia, jotka näkyvällä ja pitkäaikaisella toiminnallaan ovat kunniaksi kotikaupungilleen. Valintaa tehtäessä pyritään tuomaan esiin eri elämänalueilla kunnostautuneita henkilöitä.

Lahti-seuran valitsemat Vuoden lahtelaiset:

2009 Markku Koski
2008 Kaija Ward
2007 Juha Keto
2006 Rauli Nordberg
2005 Pekka Laaksonen
2004 Tapio Luttinen
2003 Tuomas Kinberg
2002 Reino Rajamäki
2001 Sirkka Lankinen
2000 Kalevi Kiviniemi
1999 Jalo Paananen
1998 Inkeri Luoma-aho
1997 Unto Tupala
1996 Seppo Välisalo
1995 Antti Hassi
1994 Aarre Hemming
1993 Pekka Luhtanen
1992 Arno Forsius
1991 Thelma Salo
1990 Unto Mäkinen
1989 Paavo Kiiski
1988 Mirjam Viippola
1987 Olavi Lanu
1986 Arvo Toivola
1985 Usko Vuorelma
1984 Ensio Partanen
1983 Helvi Jukarainen
1982 Ossi Kivekäs
1981 Aimo Känkänen
ESS.fi
 Facebook  Lähetä sähköposti Lähetä kaverille Tulosta Tulosta
 
Tuoreimmat uutiset