tiistaina 9.2.2010
Nimipäivät: Raija, Raisa

Toijalan ratavauriot korjattu, liikenne palaa normaaliksi

Nuoli 21:39 - 27. kesäkuuta 2009
Toijalassa sattunut turma sotki etenkin juhannuksen junaliikennettä, mutta vaikutti pisimpään Toijalan ja Turun väliseen liikenteeseen. Kuva: Lehtikuva / Heikki Saukkomaa
Toijalan viimeviikkoisen tavarajunaturman aiheuttamat ratavauriot on korjattu.
Korjaustyöt saatiin valmiiksi lauantai-iltana. Junaliikenne myös Toijalan ja Turun välillä palautuu normaaliksi sunnuntaina.
Toijalan ratapihalla sattui juhannusviikon tiistaina onnettomuus, jossa kuusi tavarajunan vaunua suistui kiskoilta. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta rata sekä turvalaite- ja kauko-ohjausjärjestelmät vioittuivat.
Turman seurauksena Toijalassa on jouduttu muun muassa uusimaan ratakiskoja usean sadan metrin matkalta. Korjausten aikana junayhteydet Turun ja Toijalan välisellä osuudella korvattiin busseilla. Sunnuntaista lähtien Turun ja Tampereen välillä liikennöivät junat alkavat jälleen pysähtyä Toijalassa.
Korjausten viimeistelytyöt jatkuvat vielä pari viikkoa.
 Facebook  Lähetä sähköposti Lähetä kaverille Tulosta Tulosta
 
Tuoreimmat uutiset