tiistaina 9.2.2010
Nimipäivät: Raija, Raisa

Valtion velkaantuminen hirvittää Niinistöä

Nuoli 5:50 - 6. maaliskuuta 2009
Sauli Niinistö muistuttaa, että holtittomasta velanotosta on vaikea toipua nousukaudellakaan. Kuva: ESS/Arkisto
Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok) hirvittelee valtion velan kasvua ja pyörittää päätään hallituksen haarukoimalle 30 miljardin velkaantumiselle. Maailmanlaajuisesti elvytetään ja otetaan lainaa herkästi ja miettimättä.
- Joukkosokaistuminen aiheuttaa aina sen, että seuraava päivä unohtuu.
Raskas velkataakka vie isoon valtion alijäämään, jonka kuittaaminen vie vuosia, Niinistö saarnaa.
Hän muistaa hyvin edellisen laman, jonka jälkeen kesti hyvänkin talouskasvun oloissa kuusi vuotta, ennen kuin julkinen sektori saatiin tasapainoon.
Hallituksen päätöstä vanhuuseläkeiän korottamisesta Niinistö pitää nousukauden lääkkeenä, jonka teho jää vähäiseksi nykyisessä talouden alamäessä.
- Se ei tähän vaikuta tähän tilanteeseen, mutta vastaa pidempiaikaiseen haasteeseen, Niinistö arvioi.

Puhemies Sauli Niinistön haastattelu kokonaisuudessaan perjantain Etelä-Suomen Sanomissa.
ESS
 Facebook  Lähetä sähköposti Lähetä kaverille Tulosta Tulosta
 
Tuoreimmat uutiset